Tervetuloa Smila

Smila-hoivapalvelu huolehtii turvallisesta lääkejakelusta kotonasi. Smila-hoivapalvelun taustalla olevan Tamron toimitusjohtaja Kai Kaasalainen kertoo palvelun hyödyistä sen käyttäjälle ja hoivakodille.

Smila lääkehoidon toteutumisen turvana 

Smila-hoivapalvelu muistuttaa sen käyttäjää ottamaan oikeat lääkkeet oikeaan aikaan. Kai Kaasalainen kertoo, että tutkimusten mukaan jopa puolet pitkäaikaista lääkitystä tarvitsevista apteekkien asiakkaista ei ota heille määrättyjä reseptilääkkeitä lääkärin määräyksen mukaisesti, tai jopa jättää ne kokonaan hakematta apteekista.

”Vain otettu lääke auttaa”, Kaasalainen muistuttaa. ”Valmiiksi jaetut lääkkeet ja lääkkeiden otosta muistuttava Smila-hoivapalvelu yhdessä kasvattavat lääkityksen toteutumisprosenttia merkittävästi, jopa lähes sataan prosenttiin asti”, Kaasalainen jatkaa. “Sillä on todella suuri merkitys määrätyn hoidon onnistumisessa ja hyvien hoitotulosten saavuttamisessa.”

Smila toimii myös etänä 

Koronaviruspandemian aikana Smila-hoivapalvelu on tehnyt mahdolliseksi fyysisen etäisyyden pitämisen myös kotihoidossa. ”Hoitajan ei esimerkiksi tarvitse koskea asiakkaan lääkkeisiin, sillä Smila annostelee lääkkeet valmiiksi”, Kai Kaasalainen sanoo. Asiakkaita on kuitenkin ollut mahdollista kohdata riittävän etäisyyden päästä ja sosiaalinen kanssakäyminen on edelleen ollut turvallisesti mahdollista.

Smila-hoivapalvelu ei kuitenkaan ole pelkkää lääkkeiden jakelua. Laite mahdollistaa yhteydenpidon asiakkaan ja hoivahenkilöstön välillä. Tulevaisuudessa Smila-hoivapalvelun ominaisuuksia on mahdollista laajentaa terveydentilan mittaamiseen. ”Smilan avulla voidaan ennakolta havaita asiakkaan terveydentilassa tapahtuvat muutokset ja saada henkilölle apua jo ennen kuin jotain sattuu”, Kai Kaasalainen kertoo.

Smila auttaa varmistamalla ja turvaamalla lääkehoidon toteutumisen ja oikea-aikaisuuden. Kun Smila huolehtii kotihoidon asiakkaan lääkitystarpeista, jää hoiva-ammattilaiselle enemmän aikaa ihmisten väliseen aitoon kohtaamiseen ja muuhun hoito- ja hoivatyöhön.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Lue myös